Roasted days

Keskiviikkona oli jälleen ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, sillä toimeliaan päivän jäljiltä oli iltasella jälleen aika suunnata kohti Lee Valley Ice Rinkkiä ja sillä hetkellä "viimeisiä" tryout-sessioita, joita tuntuu olevan kaikista puheista huolimatta ollut tässä jo muutaman kerran ja tulee ilmeisesti myös olemaankin. Tätä ennen täytyi käydä koululla, sillä ostin koulun salille jäsenyyden, £60 / lukuvuosi, ja tämän edellytyksenä oli pakollinen tutustumissessio. Pahimpien pelkojen mukaisesti siinä käytiin oikeasti kaikki laitteet yksitellen läpi, ja metelin takia en kuullut yhdenkään laitteen kohdalla mitä opastaja meille kertoi, mutta enpä suurenkaan tutkinnan jälkeen tästä muutaman kymmenen neliön tilasta löytänyt laitetta jota en ennen olisi nähnyt. Tämän jälkeen jäin kuitenkin vielä tekemään Elias "Beast From the East" Kunnaksen ohjelman mukaisen alkulämmittelyn/keskivartaloreenin. Ajattelin vielä tempaista pienet maastavedot, kevyillä painoilla ihan vain siksi, että maastaveto on kiva liike. Tämä jäi kuitenkin tekemättä, sillä joku paikallinen jalkapallonaru tuli ja varasi ainoan tangon itselleen tehdäkseen muutaman sarjan penkkiä, ja sarjojen välissä oli hänen mielestään täydellistä jauhaa 5min jargonia kavereiden kanssa. Kun olin tästäkin henkisestä ressistä selvinnyt, jäistä ei jäänyt hirveästi kerrottavaa, sillä maalivahteja ei ollut ja täten hommat menivät välillä mielenkiintoiseksi. Mukava huomio oli kuitenkin se, että olen pikkuhiljaa alkanut löytää jälleen sijoittautumista ja sitä oikeaa ajoitusta jota tarvitaan kun tähdätään vastustajajoukkueen pienimmän kaverin kanssa samoille raiteille ja lopputuloksessa pyritään vahvasti Tennarit kohti Otavaa -tyyppiseen ratkaisuun. Tämä, ja voimakas paine vastustajan puolustajiin karvauksessa olivat henkilökohtaiset teemani lopun höntsäilysessioilla. Erityisesti annoin rakastavaa huomiotani koko 95kg mahani edestä eräälle kanadalaiselle, jonka ego on hieman suurempi kuin O2-areena, ja täten on saanut jo muutamalla esiintymisellä erityisesti valmentajia ja vanhempia pelaajia lähes raivon partaalle. Itselleni ei tulisi mieleen lähettää koko postituslistalle ennen ensimmäistä esiintymistä jäällä viesti jossa seisoo: "Kävin eilen Streathamissa pelaamassa, ja koko halli oli aivan paska. Onko Lee Valley yhtä surkea halli?". Kun aloimme pelailemaan, kysyin valmentajaltamme Tsekkilän Martinilta, että mitä jos käyn vähän haistelemassa tätä minua 10cm lyhyemmän ja arviolta 30kg kevyemmän  kaverin valmiuksia fyysiseen peliin, olihan hän ainakin omien puheidensa mukaan kova kaveri Kanadasta. Muutaman suorastaan nöyryyttävän kiekonriiston ja karvauksen jälkeen sain täydellisen paikan. Tämä omasta mielestään näppärä kaveri pyöri omalla b-pisteellä ympyrää ja mietti mitä tekisi, ja jostain käsittämättömästä syystä lähti yhtäkkiä suoraan kohti minua. Olin tulossa keskialueelta jälleen karvaamaan, en mitenkään käsittämättömällä vauhdilla mutta ei voi oikein puhua liukumisestakaan, kun huomasin että tämä kaheli painaa pää alhaalla suoraan kohti, suorastaan janoten olkapäätä leukaansa vasten. Vainukoiran klyyvarini haistoi veren, ja pidin kurssini samana, tähdäten suoraan keskivartaloon. Hyvän osuman jälkeen, kaverin kerätessä hanskoja ja mailoja jäästä, nappasin kiekon ja pistin (tyhjän) maalin takatolpalle josta pikku-Danny pisti kiekon ylähirteen. Tämä siksi, että maalien ollessa tyhjänä, maaliksi laskettiin osumat maalirautoihin. Vaikka en kaveria (tällä kertaa) tajuttomaksi vetänytkään, alan vähitellen löytää tarvittavan jyvän kauden alun lähestyessä. Ja olihan kyseessä harjoitukset.

Jälleen mukavasti Vincen kyydillä kotiin siirryttyäni ja rapeasti 5h nukuttuani oli aika heilahtaa kouluun kurkku kipeänä. Tutustuin kurssien välillä olleessa 3 tunnin tauon aikana sellaiseen ihmetykseen kuin kirjasto, ja olihan siellä kaikenlaista tavaraa. Lähinnä tietysti kirjoja ja hyllyjä, sekä runsas määrä pöytiä, tuoleja ja tietokoneita. Tutustuin jopa hieman yhteen kirjaan jota kurssilla suositeltiin, ja tämä johdatuskappale urheilupsykologiaan oli kieltämättä melko tavalla valaiseva. Mielenkiintoisempaa oli kuitenkin jälleen kerran Sports Training Principlesin tunti jossa tällä kertaa pureuduttiin lähinnä superkompensaatioon ja harjoittelun jaksottamiseen. Uutta tietoa joutuu imemään kuin sieni, ja toistaiseksi menee ihan hienosti. En kuitenkaan malta odottaa solubiologian tai biomekaniikan alkamista, ja veikkaanpa että kielen kannalta siinä kohdin opiskeluja aletaan mennä mielenkiintoiselle tasolle. Pikkuhiljaa jo nyt, ensimmäisten numeroihin vaikuttavien pikkukokeiden lähestyessä alkaa mieleen hiipiä ajatus siitä, että voisi tässä oikeasti jo vähän alkaa lueskelemaankin myös koulun ulkopuolella.

Torstain sulatettuani, oli perjantaina tähän astisen yliopistourani paras koulupäivä. Tai ainakin helpoin. Luvassa oli päivä, jossa koulua on huikeasti 15-1530. Paikalle päästyäni 45 minuutin matkustamisen jälkeen kuitenkin selvisi että asiat eivät olekaan näin huonosti, sillä koulua olikin luvassa piinaavat 15 minuuttia. Kun olimme läpikäyneet tämän kiirastulen, ja hetken pyörittyäni ympyrää Felixin kanssa, joka on kotoisin makkaran ja oluen sekä salamasodan maasta, eli Saksasta, päätin suunnata Rockettiin, joka on koulumme sisällä sijaitseva baari/yökerho. Täällä istui pöydässä ehkä mielenkiintoisin ja hauskin uusi tuttavuus kurssiltamme. Hieman minua pidempi, ja omien sanojensa mukaan 115kg painava rugbyn puoliammattilainen, Francis. Francis ei kuitenkaan ole mikään perusbritti, vaan on kotoisin Zimbabwesta. Lontoossa tietysti tämä käsitys perusbritistä hieman hämärtyy, sillä eri kansallisuuksia tulee ovista ja ikkunoista loppumattomalla kasetilla potenssiin kolme. Silti, tämä tumma mies on tosiaan yksi hauskimmista tapauksista jonka olen täälläoloaikanani tavannut, ja samassa pöydässä tällä kertaa istui myös Francisin serkku, kotoisin Etelä-Afrikasta. Keskustellessani yleisesti ja kertoessani faktoja Suomesta oli huomattavissa Afrikkalaisten huomattavan filosofinen ja syvällinen lähestymistapa asioihin. En osaa sanoa päteekö tämä kaikkiin Wanhimman mantereen asukkaisiin, mutta ainakin näiden kahden kanssa keskustellessa oli mielenkiintoista seurata miten he suhtautuvat asioihin ja kommentoivat, sekä ajattelevat muiden ajatuksista ja oman elämänsä tapahtumista. Tuopillisten jälkeen suuntasin kohti kotia, vain kohdatakseni kotimatkalla nimikaimani, tuon mainion ruuhkatukan, HIFK:n vannoutuneen kannattajan ja Helsingin Puistolan tuulisten katujen kasvatin. Yhdessä tuumin hyppäsimme DLR:stä ulos Canary Wharfista ja haimme Kallen vaimolle, Mimille puhelimen Carphonewarehousesta lauseella "Rumin ja paskin puhelin mitä kaupastanne löytyy". Tällä käteen tarttui jokin Nokian perusmalleista hintaan £4,99, ja samalla siinä puhelimia töllistellessäni sain inspiraation hankkia itsellenikin puhelmen ja hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen päätin iskeä. Löin nyrkkiä pöytään ja vaadin saada itselleni Samsung Galaxy S Whiten. Valkoista Galaxya ei löytynyt hyllystä, ja yrittivät tarjota minulle HTC:n valkoista mallia, mutta koska olen tatuoinut sydämeni ulkopinnalle Samsungin logon en tähän tarjoukseen tarttunut, vaan tyydyin tavallisten tallaajien tavoin mustaan Galaxy S:ään. Kaikki oli kuitenkin kiinni siitä, että meneekö uuden korttini Credit Check läpi. Tämä on siis rutiini aina kun tehdään suoraveloitussopimus, jossa käydään luottohistoria läpi, mutta Kallella oli ollut tämän kanssa suuria ongelmia, ja näky oli kuin suoraan sarjakuvista raivon punan noustessa hänen kasvoilleen systemaattisesti kaulasta aina hiusrajaan asti, sillä meikäläisen CC tuli takaisin hyväksyttynä arviolta kuudessatoista sekuntissa. Tähän kun vielä lisättiin myyjän morkkaus kohti Applea lähes yhtä tylyllä tyylillä kuin Päivi Räsänen antoi tulla homoja ja homojen kirkkohäitä vastaan, ja kirsikkana kakun päälle hän tylytti Kallea hänen iPhonen nähtyään lauseella "You Sir, are what we here call iLoser", oltiin pisteessä jossa hän lähti ruokakauppaan vain hermostuakseen entistä pahemmin ja valmistautuen henkisesti pankinvaihtoon välillä HSBC -> Lloyds TSB. Selvisin kaupasta pienen opastuksen ja sopimusten kirjoittelun jälkeen kotiin mukanani vielä tehdaslämmin musta Samsung Galaxy S, 8GB microSD-kortti, suojakuori puhelimelle ja Orangen liittymä sisältäen 500min puhetta, 500mb dataa ja rajattomat tekstiviestit kuukausihintaan £30.

Päästyämme kotiin selvisi että kansainvälinen meininki jatkuu pian, sillä Kallen massiivissa kauppakasseissa ginipullon lisäksi heiluivat tarvikkeet sushin valmistamiseen ja näiden hassujen pikku pötkylöiden rakentamiseen. En ole koskaan syönyt sushia, mutta takaraivossa jyskytti ajatus siitä että sekin fakta voidaan pian heittää Millwall Outer Dockin satama-altaaseen. Pian paikalle tupsahtivat myös Mari, Sarra, Sonja ja Riku Greenwichin suunnalta ja asiasta jotain tietävät alkoivat puuhata asian eteenpäin viemiseksi. Koska en prosessista tajua mitään, voitte tarkistaa lopputoloksen seuraavasta kuvasarjasta.

Lievää hämmennystä ilmassa.

Kalle ei ole lähtökohtaisesti sushi-miehiä.

Ja koska nyt olen jo maistanutkin tätä kuuluisaa sushia, en voi ymmärtää mistä kaikki tämä käsittämätön mehutus tämän ruuan tiimoilta on lähtöisin. Se maistui melko voimakkaasti siltä miltä sen saattoi olettaakin, eli riisiltä ja kaikelta muulta mitä siellä on sisällä. Kokemus oli positiivinen, ja voisin joskus syödä uudestaankin tätä Japanin lahjaa kaikille muodikkaille länsimaalaisille kaupunkilaisille, mutta ei tuosta kyllä nälkä lähde, ellemme ala puhumaan kymmenistä paloista tätä kuoreltaan hieman Tapolan Mustaa muistuttavaa elintarviketta.

Vaikka olin lähes kokenut miltein uskonnollisen kokemuksen syödessäni tätä merilevään käärittyä paellaa, oli lauantaina vuorossa koko tähänastisen Englannin Saagan kohokohta, Saran paluu Lontoon katukuvaan. Melko tarkasti puhelimeni aikaa 1618 sain puhelun Saralta ollessani vaahto päässä ajamassa liuhulettiäni lyhyemmäksi ja sain kuulla että elämäni rakkaus on saapunut samalle saarelle. Tämä lisäsi lämpöä sisälläni siinä määrin että muutaman tarkistusmittauksen jälkeen pystyin toteamaan sisälämpötilan asunnossamme lämmenneen 3,7 astetta. Höylä sai sen jälkeen kyytiä melko voimallisesti ja pikasuihkun, sekä imuroinnin jälkeen oli aika siirtyä kohti Liverpool Streetin asemaa. Juuri kun kävelin tulenpunainen vain tätä hetkeä varten Argentiinasta lennätetty ruusu kädessäni alas portaita, huomasin tämän valon loistavan keskellä asemaa. Sädekehä ympärillään ja vaaleat hiukset tuulettomissa sisätiloissa hulmuten Sara asteli kohti portaita ja pian olivatkin jo käteni kietoutuneet hänen hennon vartalonsa ympärille. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen kävimme Bootsissa ripsiväriostoksilla, ja siirryimme Canary Wharfiin nauttimaan Gourmet Burger Kitchenin antimista. Tällä kertaa kurkusta solahti alas kaksi kulhollista ranskalaisia kera barbeque- ja chilikastikedipin, Thai Chicken Burger sekä Saralla hyväksi havaittu Chilli chicken salad. Kun kupumme olivat ravitut, oli aika pysähtyä kotona ennen seuraavaa siirtymistä Lee Valleyhyn. Nämä jäät olivat edellisiä vielä paskemmat, sillä lauantaiseen tyyliin ukkoja ei paljoa ollut ja kurkkuköhä painoi tällä kertaa kurkun lisäksi myös jaloissa. Ainoa hyvä puoli harjoituksissa oli, että minä ja Toronton komein mies, Kell, pääsimme Vincen kyydillä jälleen sinne ja takaisin. Parkkipaikalla kuitenkin pääsin todistamaan jotain mielenkiintoista, sillä joukkueemme mukana välillä harjoitteleva itäisen naapurin poika Alexei, joka pelaa oikeasti mailalla joka voi olla vanhempi kuin minä itse, oli tällä kertaa saapunut hallille omalla pikku kauppakassillaan. Lee Valley Ice Rinkin parkkipaikalla Vincen Vauxhallin edessä nökötti tummanharmaa Aston Martin Vantage, ruskealla nahkasisustuksella tottakai. Kehaisin miehelle että siinähän on pojalla pirssi joka vetää lähes vertoja UKI:lle, ja hän vain totesi että "Mene ihmeessä istumaan sisälle ja ihmettelemään, ovet ovat auki". Kävin tietenkin tutkimassa tätä melkolailla tyylikästä kärryä, ja paljastin heti tietämättömyyteni näin kalliista autoista. Hän sanoi, että siirrä penkkiä taaksepäin, ja aloin tottakai hakea jalkojeni välistä samanlaista kahvaa joka liikuttaa Seatin penkkejä edestakaisin metallin kolahdellessa toisiinsa. Alexei katseli hetken ja sanoi että, ei näin suomipoika, painoi nappia ja penkki alkoi pienen surinan saattelemana siirtyä taaksepäin samaan aikaan kun Alexei totesi puolihuolimattomasti että "Säädä ihan miten vaan sitä, se palautuu napinpainalluksella asetuksiin jotka olen sinne tallentanut". Onneksi oli pimeää, eikä se näkynyt, mutta tunsin kuinka puna kohosi poskilleni.

Kun tämän kokemuksen huumassa pääsin kotiin ja vihdoin Saran viereen nukkumaan, oli aika vetää zetoria like never before. Kuitenkin pystyin vain säälittävään 10h unituokioon, ja nautittuani koko Englannin Saagan parhaan aamupalani, kiitos Saran tuomien ruisleipien, selvisi että seuraavaksi seurasi tapaaminen Marin, Sarran ja Rikun kanssa. Tämän tapaamisen tarkoitus oli siirtyä yhdessä nauttimaan Sunday Roast samaiseen Pepper Streetillä sijaitsevaan pubiin jossa olimme olleet katselemassa futista joitain päiviä takaperin. Näin teimme, ja seuraava kuvasarja kertoo kuinka siinä kävi, kun nälkäinen suomalainen kohtaa puolikkaan kanan, perunoita, parsaa, porkkanoita, todella hyvää kaalia ja 2x Yorkshire Pudding.

Viihdettä tarjosi jälleen paikallinen purjehdusseura.
Ymmärrän rakkauden lajiin, mutta nyt on jumalauta lokakuu...

Parhaat kaverit, Fägge & Moppi :)

Mopin roast beefillä.

Chicken roast + Pepsi.

Saran maidottomaksi karsittu, mutta erittäin toimiva Beef Roast.

Näin käy kun nälkäinen mies Säynäjärveltä pääsee kanan kimppuun.

Syötyämme, ja nähtyämme kuinka Everton suorastaan nöyryytti Roy Hodgsonin luotsaamaa Liverpoolia 2-0 heräsi kiinnostus peliin Blackpool - Manchester City siinä määrin että päätimme Kallen ja Saran kanssa jäädä tuijottamaan myös tämän pelin, sillä yläkerran screenin edessä olleet sohvat olivat sopivasti vapaana ja oikein kutsuvan näköisiä. Tuoppi, Cider Winegar & Sea Salt -crispsejä ja sohvalle tapittamaan kun 22 älylliseltä kapasiteltaan tavalliseen kanssaan verrattuna ylivertaista ihmistä kirmaa valkoisen nahkakuulan perässä ja tekevät sillä vuositasolla miljoonia. Tästä kombinaatiosta minulle läheisin asia on olut, ja keskityinkin Sara kainalossa latkimaan tuoppiani tyhjäksi. Visuaalisen ilmaisun keinoin se näyttää kutakuinkin tältä:

Carling - hyvää ja halpaa.

Saran lämmikeet loppupelistä.

Nyt vietämme rauhallista koti-iltaa, ja kun sain Saran takaisin sekä pakastimen täyteen ruisleipää, on elämä varsin mallillaan. Ilmat ovat hieman viilentyneet noin 15-12 asteeseen päivisin, mutta vettä ei juurikaan tipahtele vaan kelit ovat ihan mukavat, kuten kuvistakin varmaan huomaa. Koulussa tahti alkaa tiivistyä, mutta roikutaan mukana, vielä kun kiekkokausi alkaisi...




Ulkojäitä odotellessa, puolikkaan kanan kuviin ja kaljanhuuruisiin jalkapallotunnelmiin, täällä Kalle & Sara, Lontoo, Englanti.