London Dragons - Cambridge Blues

Kauden avaus tapahtui Milton Keynesissä, joka on noin 82 kilometrin päässä Lontoosta. Tämä yhteistyössä naurettavien pelin alkamisaikojen kanssa tekee yhtälön jossa pelipaikalle pääseminen on jatkuvastimuuttuja X ja vitutuksen määrä vakio Y. Onneksi tällä kertaa homma toimi melko näppärsti, sillä pelaajavalmentajamme Tsekkilän Martin oli nohevana poikana vuokrannut auton, oikein 2.0 porrasperäisen Mondeon. Tähän kyytiin hyppäsi yhtä DLR-pysäkkiä etelämpänä asuva uskomattoman kaunis mies Torontosta, Kell Lynch sekä vikkelä, pieni ja ranskaa paljon puhuva sveitsiläinen kielititieteiden opiskelija Felix Franck. Hurautimme DLR + Tube -tyyppisellä ratkaisulla Kellin kanssa kohti Leytonia josta Martin poimi meidät kyytin ja matka pääsi alkamaan. Vettä tuli menomatkalla melko reippaasti, mutta perille päästiin ilman ongelmia, vaikka Milton Keynesin keskustassa olleet kymmenen (!) liikenneympyrää välillä yrittivätkin kovasti sekoittaa Martinin ajukoppaa tarjoamalla vaihtoehtoisia reittejä.


Paikalle päästyämme ensimmäinen naurunremakka saatiin heti parkkipaikalla, sillä kirjaimellisesti 30m päässä hallin kulmasta oli "Milton Keynes #1 pleasure playground", jonka ensivilkaisulla tullessamme sen kummemmin ajattelematta luulin oikeasti olevan lasten "playground", sijaitsihan se aivan Toys'R'Us nimisen pienen lelukaupan takana. Mutta uusi vilkaisu parkkipaikalla paljasti karun totuuden, ja kyllä: strippiluola nimeltään Phoenixhan se siinä pötkötti. Kun Kellin kanssa naurultamme pystyimme, oli edessä siirtyminen sisälle itse halliin joka tällä kertaa jo näytti ihan jäähallilta, tämä huolimatta käsittämättömästä määrästä pastellisävyjä ja neonvaloja jotka täyttivät kahvilan ja muut paikat. Paikallinen jääkiekkoilullinen ylpeys, Milton Keynes Lightining pelaa nimittäin sentään English Premier Ice Hockey Leaguessa, joka tunnetaan myös paikallisena "mestiksenä", tai mestikseen verrattavana sarjatasona. Ei tosin pelillisesti, mutta sijainnillisesti paikallisessa jääkiekkohierarkiassa. Värimaailman lisäksi ensimmäinen huomio oli kaukalon suuri koko, se oli jopa suomalaisittain melko leveä, joka ainakin ennakkoon ajatellen oli meille suuri etu. Tämän lisäksi jään laatu oli aivan loistava verrattuna Lee Valleyn pehmeään perunapeltoon, joten näin ennen peliä kaikki vaikutti hienolta.

Kauniit pojat hengailee Leytonissa.

Hallin etuovelta lipan alta otettu kuva...

Pukukopit oli ihan kivat, mutta siellä haisi aivan ladolle.. Enkä tiedä miksi.

Dmitry & Donny

Valmentajan auktoriteetti ja Felix...

Tällä kertaa kävin jopa ennen peliä pienellä alkulämmöllä, eli hieman loikkimassa rappusia ylös alas katsomossa. Tämän jälkeen oli luvassa pienet pyörimiset jäällä ja ennenkuin meikäläinen ehti edes tajuta oli ensimmäinen erä käynnissä. Pelasin checking linen oikeana laitana, keskellä peliä johti Australian U20 maajoukkuemies (ihan oikeesti) nimeltään Eric Sewell ja vasenta laitaa viiletti Toronton lahja Lontoon sinkkunaisille, Kell. Ensimmäinen erä ei jäänyt oikein mieleen muulla tavalla kuin sillä, että olimme 2-0 häviöllä ja peli näytti siltä kuin olisimme näytelleet osaamme hidastetussa filmissä. Kaikki pelasivat todella laiskasti, ja itse en pystynyt ensimmäisen erän vaatimattomalla kuuden maalia kohti suuntautuneen laukauksen ja yhden läpiajon saldolla saamaan aikaan muutakuin suuria määriä suomenkielisiä kirosanoja hyvin voimakkaalla äänenpainolla. Ehdimme kuitenkin ensimmäisessä erässä myös hiemän rähistä, sillä heti toisessa vaihdossa checking line teki sitä kuuluisaa työtä käskettyä ja maalinedushässäkän päätteeksi päätin tönäistä kaveria joka oli kauhean innokas vielä menemmän sörkkimään maalivahtia vaikka pilliin oli vihelletty jo monta sekuntia sitten. Tämän pitkänhuiskean kaverin vastaus tönäisyyn kuului todella amerikkalaisella aksentilla "Bring it on, BITCH" ja kun niin kauniisti pyydettiin, päätin vastata huuteluun parhaalla tietämälläni tavalla, eli oikea takakäsi suoraan leukaan ja kaveri kippasikin tästä kopin saatuaan ilmeisen tyytyväisenä selälleen. Tämän jälkeen alkoi tietysti naurattaa aivan tolkuttomasti ja seuraavat hetket menivätkin hekotellessa kun hallille vaivautunut YKSI tuomari yritti saada tilannetta maalinedessä hallintaan.


Ensimmäisellä erätauolla, jossa jäätä EI ajettu, oli vuorossa Martinin pikku puhuttelu joukkueelle ja jokaisella oma pikku mietintähetki korvien välissä, ja kas kummaa, temppuhan tepsi. Itse realistina vaihdoin tässä kohti mailaa, koska vian oli oltava vehkeissä kun maaleja ei tullut. Toisessa erässä kauden ensimmäisen pisti sisään aivan karmaisevalla rannelaukauksella Donny MacPherson, jota seurasi saman ketjun, Donny-Martin-Suzanne, mainio esitys toiseen maaliin. Tämän jälkeen käytin kauden kaiken tuurin ja kymmenen maalia kohti suuntautuneen (ja varmaan 12 blokatun) laukauksen jälkeen pojat järkkäsivät paikan josta ei voinut edes näillä käsillä erehtyä. Tilanne lähti liikkeelle ketjullemme hyvin nopeasti ominaiseksi muodostuneella tyylillä, eli Eric toi kiekkoa ylös vasenta laitaa, itse yritin polkea pitkin oikeaa minkä luistimista pääsin ja Ericin tehtyä temppunsa Kell painoi kohti luukkua kuin yleinen syyttäjä. Tällä kertaa Kellin ja Ericin onnistui sitoa vastustajan molemmat puolustajat, keskushyökkääjä sekä maalivahdinkin vielä puoliksi omiin hässäköihinsä, ja tästä riitti pieni tönäisy Ericin mailalla siihen, että kiekko valui suoraan meikäläisen lapaan, pieni siirto oikealle ja tyhjyyttään ammottanut oikea yläkulma sai yhden mustan kumilätkän verran lisää täytettä. Veikkaan että suuri osatekijä tässä oli todellakin se että vaihdoin mailan erätauolla toiseen.


Täytyy sanoa, että vaikka en ole maalintekijä, enkä siitä niin välitäkään, niin näiden tuhlattujen mahdollisuuksien jälkeen tuntui kuin Sami "Tesoman Muuri" Pirttijoen kokoinen gorilla olisi tipahtanut selästä. Tästä innostuneena muutaman vaihdon päästä oli parivaljakko Sewell & Uusitalo jälleen vauhdissa, tällä kertaa roolit olivat kuitenkin vaihtuneet ja oli minun vuoroni tarjoilla tälle vikkelälle sentterille maalintekopaikka. Tilanne lähti irtikiekolla omasta päästä, nappasin mustan lapaani puolustajan harjattua vastustajan kädettömän sentterin pisteiden väliin ja aloin polkea ylöspäin. Puolustaja tiputti tiputtamistaan ja kun olimme B-pisteen kaarella huomasin haukansilmäkulmallani Ericin ajavan kovaa maalille. Puolustajan mailan alta täysi sokkosyöttö kohti maalinedustaa, ja Ericin millintarkka ohjaus yhdellä kädellä onnistui livauttamaan kiekon maalivahdin jalkojen välissä vastustamattomasti verkon perukoille. Tässä kohti tehtyämme nousun 2-0 tappioasemasta viidessä minuutissa 2-5 johtoon, alkoi vastustajan vaihtopenkiltä kuulua lievästi sanottuna selkärangan murtuvista muistuttavaa ääntä.


Jos ensimmäinen otettiin kaakeliin 2-0, toisessa erässä makseltiin hieman kalavelkoja ja veimme erän 0-7. Tällä erätauolla kun jää vihdoin ajettiin, oli Martinkin huomattavasti tyytyväisemmän oloinen, ja huomasi että olimme todella saaneet hieman jalkoja liikkeelle. Kolmannesta erästä ei paljon jäänyt taas mieleen, teimme kuitenkin kolme maalia lisää, joiden aikana Donny varmisteli hattutemppunsa ja saimme kuin saimmekin aikaan yhden kunnon torikokouksen, jälleen pienen maalinedustatilanteen lopputulemana. Ikävä tapahtuma kolmannessa erässä oli tilanne aivan erän lopulla, jossa Ericin jättösyötön jälkeen latasin kaiken painoni Warrior Johnsonin (85 flex, Draperin lavalla) varren päälle ja annoin lämärin laulaa. Laukaus kohdistui tyylikkäästi kohti oikeaa alakulmaa, ainoa ongelma oli että Eric oli edelleen menossa kohti maalia selkä meikäläiseen päin ja lämäri ei osunut verkkoon vaan Ericin pohkeeseen. Uhrea poika kuitenkin taisteli vaihdon ja erän loppuun, eikä äsken häneltä kysyessäni jalka kuulemma ollut edes kovin kipeä. Hän lupasi kuitenki lähettää kuvan sitten kun jalka muuttuu musta/kelta/purppuraksi. Kaiken kaikkiaan, en voi olla tyytyväinen omaan suoritukseeni kaikkien tuhlattujen paikkojen jälkeen muutakuin näiden kahden erikseen mainitun tilanteen osalta, mutta siihen kuinka hyvin ketjumme toimi voi olla koko kolmikko todella tyytyväinen ja mitä saimme aikaan oli todella positiivista. Saldona 1+1 ja +2 eikä yhtään jäähyä huolimatta siitä että löin ainakin kaksi kertaa vastustajaa nyrkillä suoraan leukaluun kärkeen. Jäähyjä jaettiin muutenkin todella nihkeästi, joka on kuulemma harvinaista, mutta totuuden nimissä on sanottava että tuomarilta jäi 75% jäähyn arvoisista tilanteista näkemättä. Sille on omat syynsä, miksi tuomareita on yleensä ainakin kaksin kappalein. Man Of the Match oli itseoikeutetusti Donny MacPherson kolmella maalillaan, ja hänet palkittiinkin ruhtinaallisesti paikalliseen tapaan 15-päkillä Carlsbergin isoja tölkkejä.


Kauden avaus on aina kauden avaus, joka tällä kertaa meni ihan kivasti vaikka kauden kaikki tehot teinkin ensimmäisessä pelissä. Nyt voin keskittyä checking linen leipälajiin, eli ajelemiseen.

Englannin yössä pitikin M1:stä kohti Lontoota.

Tänään on vuorossa virka-aputehtävä B-joukkueen kanssa 2245 kotona Lee Valleyn ladossa ja vastassa toinen tuntematon säälittävä pikkuyliopisto nimeltään Oxford. Uskoisin että tällä kertaa voidaan keskittyä hieman enemmän maalintekoon ja auttamaan B-joukkueen kolleja pelaamaan hyvä peli. Tästä kommentteja ja kuvia kun peli on ensin pelattu.




Mukavan lämpöisestä Lontoosta, Bonfire Nightin tunnelmista jääkiekkomeinigeissä, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.