Back on track

Nyt on jälleen valitusten määrä ja niiden sietämisen sietokyky mennyt siinämärin yli, että on aika jälleen tekohengittää tätä jo kuolleena syntynyttä kaljun albiino-opossumin pentua. Eli kuinka on elämä heitellyt pientä pulleaa lasta uudella alueella, uudessa kämpässä, uusien kämppisten, uuden kouluvuoden, uusien töiden, käytännössä uuden joukkueen ja uusien vastuualueiden ristitulessa? No, on ja ei. Aloittakaamme purkaminen yleisestä elämisestä Itä-Lontoon helmessä, Poplarissa.

Paljoa ei aikaa ole vietetty paikallisen nuorison kanssa kartsalla hengaillen, vaan jos kotoa on poistuttu, on matka vienyt poikkeuksetta joko koululle, hallille tai kauppaan. Alue ei ole avannut varsinaisesti mitään uusia puolia itsestään, ainakaan mitään millä varsinaisesti voisi elvistellä. Poikkeuksena sääntöön mainittakoon Mile Endiin vievä ja sen keskustan läpi kulkeva lenkkireitti joka kulkee jonkinlaisen Thamesin sivuhaaran rannalla. Ei kaiteita tai mitään muitakaan hömpötyksiä, vain sinä, lenkkipolku, avonaisena odottava vesi ja kymmenet ellei sadat vesilinnut seuranasi. Voipa siitä katsella myös Queen Maryn oikein mukavan näköisen kampuksen elämää. Kämpässäkin on kaikki hyvin, lukuunottamatta satunnaisia ongelmia lämpimän veden kanssa. Vaikka kämpässä on asuntokohtainen boileri, silti lämmin vesi välillä tuntuu vain "häviävän" ilman käyttöä ja boileri on laitettava pakkosyötölle. Ongelma on onneksi hyvin minimaalinen verrattuna Stratfordissa majailevaan alkuperäisen suomikommuunin toiseen pariskuntaan, Kalle&Mimin ongelmiin. Heillä ei lämpimästä vedestä tahi lämmityksestä ole viime päivinä ollut tietoakaan ja välilllä ei ole ilmeisesti ole juoksevaakaan vettä. Mutta sellaista elämä on Zone 3:lla, tuolla sivistyksen viimeisessä linnakkeessa ennen villiä itää...tai länttä. Suihkua meillä ei vieläkään kyllä ole. Eikä kuvia asunnosta siistinä. Lievää asioiden siirtelyä havaittavissa. Suihkun puutetta enemmän minua häiritsee todenpuhuakseni se, että en ole saanut sitä monista puolikkaista yrityksistä hoidettua elämäni valolle, Itä-Lontoon peräänvihellelyimmälle naiselle, tuolle upealle ilmestykselle, Saralle. Soimaan saamattomuuttani joka ilta, ja ehkä jonain päivänä se iskeytyy tajuntaan 30kg hienosäätölekan lailla. Toivottavasti.

Uusi kouluvuosi alkoi ONNEKSI siitä mihin edellinen jäi, ja nyt työtahti on ollut varsin tiukkaa. Tällä hetkellä kurssityöt painavat melko railakkaasti niskaan, joka on omalla tavallaan vaikuttanut bloggaamisen tiiviyteen. Tietysti muiden asioiden ohella, joita ovat esim. jääkiekko, kaljanjuonti, kiakon peluu, ölppösen maistelu, höntsääminen, keiton kaataminen, mustan heittäminen verkon perukoille ja ohramaltaan kallistaminen kurkusta alas. Nyt olen tosin pitänyt hieman matalampaa profiilia bissen kiskonnan kannalta, lähinnä fyysisistä ja taloudellisista syistä. Kiekkokausi on käynnissä ja jotain on tehtävä jään ulkopuolellakin, ettei jää aivan täysin jalkoihin. Varsinkin nyt kun meikäläisen kapteeniuden aikakaudella pitäisi toimina esimerkkinä. Sekä kaukalossa että pubissa.

Koulussa käytännön tunnilla mittailemassa energiankulutusta.

Oman rajoitteensa tekemisille lyö myös työt, joita tällä hetkellä on yksi. Ja muutaman viikon päästä kaksi. Tämänhetkinen työ on aivan koulun vieressä, Emirates Stadiumilla. Tämä 60,341 paikkainen vuonna 2006  valmistunut betonimöhkäle tunnetaan paitsi Arsenalin kotiluolana, myös Brasilian maajoukkueen epävirallisena Euroopan kotiareenana. Firman virallinen nimi on BD Stadia, joka toimii GunnersGamingin (Arsenalin vedonlyöntisivusto) ns. alihankkijana Emiratesilla. Käytännössä työni on tähän asti ollut "kassana" toimimista, eli kupongin vastaanottamista, rahan siirtelyä edestakaisin ja asiakkaiden kanssa jutustelua. Hyvin helppoa työtä, josta kulutettuun aikaan nähden maksetaan varsin kohtuullisesti. Työtä on vain hieman harvoin, mutta onneksi pian alkava toinen työ täyttänee nämä aukot. Mutta rahan lisäksi tällä työllä on muutakin arvoa: sillä saa hienon ja jonkinverran erilaisen näkökulman täkäläiseen jalkapallokulttuuriin, joka on lievästi sanottuna ollut harmaata aluetta. Jokainen asiakas on erilainen ja työkavereiden kanssa jutellessa jalkapalloilullinen maailmankuva ja sivistys laajenee melko tiukalla tahdilla. Pääsisimme myös puoli-laillisesti katsomaan Arsenalin otteluita töiden loputtua, sillä suljemme kioskit otteluiden alkaessa, ja ehkä jonain päivänä sen vielä teenkin.

Tämä toinen työ on alkava Somerset Housella, joka makaa Kings Collegen vieressä, Templen metroaseman lähellä Thamesin rannalla sijaitseva pytinki jonka rakentaminen sijoittuu noin 1700-luvun loppupuolelle. Sen sisäpihalla on todella tyylikäs Tiffany & Co:n sponsoroima luistelukenttä jonne pitäisi mennä valvomaan höntsäilijöitä. Käytännössä nostella ihmisiä ylös sekä valvoa että kukaan ei torspota ja häiritse muita omalla käytöksellään. Täytyy siis toivoa että Maso Lehtonen ei eksy paikalle. Työn pitäisi alkaa heti kun saan verottamiseen tarvittavan National Insurance numberin, joka on sinänsä mielenkiintoista koska BD Stadia kyllä maksaa meikäläiselle palkkaa vaikka siitä ei ole tietoakaan. Mene ja tiedä, ehkä pieni tauko pahimpien koulutöiden keskellä on ihan terveellistä. Näistä töistä johtuen vietämme ainakin näillä näkymin Saran kanssa pariskunnallisen, romanttisen joulun Lontoossa tahkoamassa rahaa. Lontoossa olemme siis joka tapauksessa, vaan olemmeko kaksin, se ei ole vielä varmaa. Suomen visiitti on luvassa tosin ennen joulua, joten ei huolta!

Muutaman kuvallisen nautinnon tarjoaa Samsung Galaxy S.

Emirates ennen ottelua.

Champions League, Arsenal v Borussia Dortmund. Muutama saksalainen heilahti paikalle, ja kaikki sattuivat istumaan suoraan meidän vedonlyötikioskin yläpuolella. Meteli ja ryske oli melkoinen.

Somerset House, ja sen luistelukenttä.

Nyt kun asiat on päivitetty oikealle tolalleen, on aika painaa kouluhommia ja viikonloppuna nollata viimeviikonlopun tappio Oxfordille leipomalla Cambridgea turpaan oikein miehissä. Täysimittainen otteluraportti molemmista luvassa heti kun kiireet sallivat. Kurssitöitä on luvassa ensi viikolle kolme, mutta meillä on ollut tapana menestyä. Nyt viimeistään on aika kääriä hihat ja antaa näppiksen laulaa, sillä stressitasot ovat selkeästi luomisen kannalta tähän asti olleet aivan liian matalalla. Energiajuomaa ja unettomia öitä, silloin sitä tuntee olevansa opiskelija!

Kaiken muun lisäksi ajattelin että ensiviikolla voisin koittaa joka päivä kirjottaa pienen postauksen, ihan vain testimielessä.

Sateisesta Lontoosta, teille kaikille, hei hei kivasti Sinne. Jonnekkin. Minne vain.