Third time's the charm

Kyllä, päätin jälleen pitää luovan tauon blogista ylläpitäkseni tietyn tason julkaistuissa kirjoituksissa ja rakentaakseni uudelleen sen valloittamattoman motivaation linnakkeen jollaisesta muut voivat ainoastaan uneksia villeimmissä päiväunissaan. Tällä tauolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että olen unohtelevainen, laiska, mukavuudenhaluinen, keskittymislyvyltäni heikko ja äärimmäisen haavoittuvainen kaikenlaisille häiritseville ulkoisille tekijöille. Pistän kaiken äärimmäisen härskisti luomisvimman uudelleensytyttämisen piikkiin.

Ja heti alkuun lienee aiheellista myös tarkentaa nykyinen elämäntilanne sikäli mikäli jos joku ei siitä vielä ole kuullut, eli pitkä ja hieno yhteinen tie Saran kanssa on tullut jokin aika sitten päätökseen. Asiaan ei liittynyt draamaa tai eeppisiä taisteluita, päätimme vain yhteistuumin keskustellessamme aiheesta, että tämä on molemmille parempi vaihtoehto sekä nykyhetken että tulevan tulevaisuuden kannalta. Sara on hieno ja ihana ihminen josta minulla ei reilun seitsemän vuoden jälkeen ole mitään pahaa sanottavaa, ja elämä jatkuu ystävyyspohjalta. Jos joku kokee polttavaa tarvetta syventää tietämystään aiheen tiimoilta, voi lähettää.minulle syväluotaavan kysymyslomakkeen sähköpostiin tai vaihtoehtoisesti käyttää vanhaa kunnon matkapuhelinyhteyttä. Jos et omista numeroani, ei tämä asia myöskään sinulle varmaan suuremmin kuulu. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, muutamia pieniä fyysisiä vaivoja lukuunottamatta asiat ovat enemmän tai vähemmän kivasti tällä mukavan sateisella Saarella.

Anyway, asiaan. Kuten otsikkokin Englannin perusteet taitavalle ja hieman nokkeluutta omaavalle lukijalle kertoo, kolmas lukuvuosi loistokkaassa London Metropolitan Universityssä on yhtä karu fakta kuin Ilveksen taloudellinen ja hallinnollinen nykytilanne. Toisen vuoden melko rajun alkurynnistyksen jälkeen osasin fiksuna poikana jo varautua tulevaan, ja luennoilla sekä kirjastossa on jo täysi rähinä päällä ensimmäisten deadlinejen jo siintäessä näköpiirissä suorastaan pelottavan lähellä. Viimevuoteen verrattuna koulun henkilökunnassa sekä käytännöissä on tapahtunut melko rajuja muutoksia, mikä ei välttämättä ole ideaalitilanne kun aloittaa viimeisen ja tärkeimmän vuoden kandiopinnoista. Neljä parasta opettajaa jotka hoitivat psykologian ja käytännössä kaiken fysiologian kahtena ensimmäisenä vuotena ovat ottaneet ritolat ja poistuneet kukin tahoilleen. Lopputyöni valvoja ja urheilupsykologiaguru veti ns. hieman överit ja hyppäsi koneeseen kohti Uutta-Seelantia. Tiedän että en ole mikään mestarioppilas mutta nyt voidaan jo puhua rajusta liioittelusta. Eli kaikki parhaat ja tärkeimmät opettajat ovat poissa, mutta on luojan lykky että ainakin tähän mennessä tapaamamme uudet tulokkaat vaikuttavat varsin kyvykkäiltä.

Toinen melko suuri muutos on, että LMU siirtyi perinteisistä puolen lukuvuoden mittaisista moduuleista vuoden mittaisiin. Eli samaa ainetta on koko vuoden mitalta, ja juuri tästä syystä johtuen käytännössä joka ikinen koe on työnnetty kivasti kevään ratoksi. Ero aiemmilta vuosilta tuttuun joululoman jälkeen vaihtuvaan lukujärjestykseen ei ole suuren suuri, mutta muutos kuin muutos voi järkyttää pienen ja herkän ihmisen mieltä. Tällä kertaa kalenteriani koristaa koko vuoden komeudelta maanantaiaamuisin urheilupsykologia, tiistaina iltapäivällä jälleen kerran yksi fysiologian kurssi ja torstaina koko päivän aamusta iltaan täyttävät valmentaminen ja lopputyön viilaamiseen tarkoitettu moduuli. Sinänsä mielenkiintoista on, että valmentaminen ei minua taiteenlajina juurikaan henkilökohtaisella tasolla kiehdo mutta koska LMU päätti karsia tutkintojen lukumäärää, muuttui myös meikäläisen tutkintonimike Sport Psychology & Performancesta Sport Psychology & Coachingiksi. Tämä ei tarkoita käytännössä mitään muuta kuin sitä, että olin pakotettu sukeltamaan syvään päähän sillä meidän ikuoma Intranettimme ilmoitti yhden pakollisista kursseistani olevan edistynyt valmentamisen käytäntö ja teoria. Mitä sitä moduulia olen tässä muutaman viikon katsellut, niin sana edistynyt ei ehkä ole ihan kohdallaan, mutta toisaalta se on tässä tapauksessa ihan hyväkin asia. Eiväthän kaikki kuitenkaan edes voi olla mitään Matias Lehtosen vertaisia valmennusjumalia, ja ehkä niin on myös parempi. Muutenhan Heinolan Keisari jäisi vallan ilman töitä.

Jos siirrytään pakollista tylsistä aiheista vähän mielenkiintoisempiin, niin kiekkokausi on myös täällä päässä avattu. Parempien tekijämiesten puutteessa on eräs pyylevä suomalainen tuupattu Englannin parhaan yliopistojoukkueen johtoon kokonaisvaltaisesti, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Käytännössä tämä tarkoittaa kaiken hoitamista alkoholista pidättäytymisestä kauden aikana aina kokoonpanoihin ja harjoituksien johtamiseen. Sinänsä harmittaa haaskata hyvää pelaajamateriaalia osaamattomissa käsissä, mutta lama-aikana ei parane pienistä asioista niin herkästi rutista. Kuten jo mainittua, joukkue näyttää johtoporrasta lukuunottamatta varsin hyvältä näiden kahden tryout-session jälkeen ja mittava fanijoukkomme voi odottaa jälleen suurtekoja tältä kansainväliseltä joukolta jonka rintamuksia koristaa ylväs lohikäärme. Pohjois-Amerikka on ehkä aiempia kausia heikommin edustettuna, mutta uudet eurooppalaiset ja pari nuorta Venäjää puhuvaa tapausta nostavat profiilia vähintään senkin edestä. Olen jo itse kaavaillut täydellisen itsekkäästi ja kusipäisesti itselleni paikkaa nuorten itänaapuria puhuvien rinnalta, sillä olen viettänyt jo ennen kauden alkua useamman viikon tiistaisin ja torstaisin aikaa jäällä näiden kahden väkkärän kanssa ja kemiat sekä ajattelutapa tuntuvat osuvan uskomattomalla tavalla yksiin. Tämä kaikki huolimatta lievästä historiasta entisen Neuvostoliiton kanssa, mutta onneksi nämä kaksi ovat niin nuoria että he eivät näitä asioita muista, tai niistä niin paljon välitä. Tällä hetkellä ainoa heikkous on maalivahtiosastolla, sillä todella hyvä Amerikkalainen joka jo viime kaudella kävi pyörimässä harjoituksissa putkien välissä muutamaan otteeseen ei omista varusteita tällä mantereella. Metsästys on käynnissä, ja voimme vain toivoa että jostain ilmestyisi joko setti sopivankokoisia romuja tai edes lähelle yhtä pätevöitynyt koppari.

Kuvia ei ole tällä kertaa tarjota, sillä olen hukannut pokkarikamerani laturin paikkaan X ja en tiedä miten saisin tuupattua sinne lisää virtaa. Ratkaisen tilanteen joskus parhaimmaksi katsomallani tavalla, eli todennäköisesti ostan halvimman kameran mitä kaupasta löytyy kunhan saan aikaiseksi. Ei sillä että niitä paljon olisin räpsinytkään.

Sitä odotellessa, koittakaa pärjätä. Näillä mennään mitä on ja loput jää.