Sunny Day

Tiukkaakin tiukemman keskiviikko-illan ja torstain mainion koulupäivän jälkeen arki löi jälleen vasten kasvoja kuin IKEAsta hankittu £0,99 keittiöpyyhe voi vain sivaltaa. Perjantaina koulua oli iltapäivällä muutama hassu tunti, ja siitä pienen hengailuhetken jälkeen siirryin jälleen London Undergroundiin harrastamaan uutta mukavaa, mutta aikaavievää harrastusta eli vaihtamaan junasta toiseen muutaman aseman välein. Perjantaina ei oikein muuta merkittävää sitten tapahtunutkaan, paitsi että me kävimme kaimani ja kämppikseni kanssa illalla melkolailla hetken mielijohteesta ostamassa mikron mallia ASDA. Mihin joutuisimmekaan ilman tätä 24 tuntia palvelevaa ihmekauppaa jossa vain mielikuvitus on rajana?

Lauantaina aamulla pirteänä kammettuani sängystä ylös oli ikävänä velvollisuutenani todeta että tänäänkään ei ole luvassa mitään, paitsi ajan mahdollisimman tehokasta tappamista odotellessa päivän kohokohtaa, tryouttien toista osaa. Päivä meni ilman minkäänlaisia yllätyksiä, eli en tainnut nousta kertaakaan tietokoneen eteen huolellisesti asetellusta tuolista. Illalla meidän oma pikku vuokraisäntä, Khan tuolta Aasian suunnilta sanoi tulevansa tuomaan meikäläisen ja Saran sänkyyn uuden patjan, kuten oli suurieleisesti inventaariossa noin kuukausi sitten luvannut. Tämä siitä syystä että vanha patjamme on lievästi kulahtanut ja patja onnistui jopa tuottamaan Saralle mustelmia hänen täällä ollessaan koska jouset ruhjoivat pientä ja herkkää vartaloa lähes murskaavalla voimalla olemattomien pehmusteiden läpi. Paikalla hänen piti olla klo 2100, mutta kun 2120 ei pientä miestä ison Mersun katumaasturin kanssa näkynytkään olin pakoitettu siirtymään kohti jossain määrin tutuksi tullutta Mudchuten asemaa, tällä kertaa North Greenwichin suuntaan ja siitä Espanjan-Vincen kyydillä kohti Lee Valleyta.

Tällä kertaa paikalle oli, mahdollisesti jälleen ajankohdasta johtuen vääntäytynyt ainoastaan 15 kaveria. Tätä suurempi kulmakarvojennostattaja oli kun nousin ulos Vincen uskomattoman sporttisesta Vauxhall Astrasta, ja hallista kuului pahvisten seinien läpi voimakas musiikin jytke. Kysyinkin Vinceltä että mitä ihmettä täällä tapahtuu, ja aivan kuten se olisi jotenkin normaalia, poika Andorran eteläpuolelta vastasi että hallissa on menossa jäädisko. Jäädisko? Tämä oli nähtävä, ja kyllä. Kun kävelimme halliin sisään, kaiuttimista ulvoi jollain tavalla tanssimusiikin tapaiseksi määriteltävä humppa, ja ihmisiä mitä kummallisimmissa asuissa yritti luistella ympäri kenttää, tai vaihtoehtoisesti sinkoili kontrolloimattoman ja lievästi sanottuna vaarallisen näköisesti vuorotelleen suuntiin X ja Y. Ilmeisesti erityisesti neonvärit olivat nuorten, arviolta 14-16 -vuotiaiden tyttöjen suosiossa sillä niiden erilaisia yhdistelmiä oli havaittavissa määrä, joka saa photoshopin värikartan näyttämään mustavalkoiselta. Tämä spektaakkeli avasi taas hieman enemmän silmiä sille, että millaisessa maassa jääkiekkoa nyt oikeasti yritetään vääntää. Kaikenmaailman aivan käsittämätön paska ajaa jääkiekon edelle, mutta tottahan se on, kun kulttuureja katsotaan. Kun taivastelin asiaa kavereille kopissa, ja kysyin että kuka näitä halleja käyttää päivisin, oli vastaus "taitoluistelijat ja jäätanssijat". Lajit ovat täällä ilmeisesti suosituinta jääurheilua, ja ainakin jäätanssista löytyi pikaisella googlettamisella edustuksia olympiatasolle asti. Tämä selittää myös sen faktan että tällä hetkellä joukkueessamme ei pelaa yhtään Englantilaista kaveria. Yhdellä tapauksella on kuulemma englannin passi, mutta käsittääkseni tausta on amerikkalainen.

Huolimatta brittien puutteesta ja siitä että halleja suorastaan väärinkäytetään täällä härskemmin kuin Amerikan hallinto väärinkäyttää oman kansansa typeryyttä, pääsimme jäälle. Tänään ei enää pelkästään pelailtukaan, vaan teimme kaikkea mukavaa, eli esim. luistelimme ympyröitä ja teimme varmaan kuutta erilaista kiertoharjoitusta. Lähes kaikki näistä olivat tuttuja Pikkolan hornankattilasta, ja kerrankin sain tuntea itseni hieman viisaammaksi kuin osa porukasta, sillä muutamat yksilöt olivat aivan käsittämättömällä tavalla kuutamolla. Kun pelaajavalmentajana toimiva Limu-Lasse Tsekeistä, Martin Lambert, oli katsellut kohellusta tarpeeksi kauan ja pistänyt ilmeisesti siinä prosessissa yhden mailankin päreiksi, siirryimme pelailemaan. Kolmella ketjulla, ketju-vastaan-ketju mallisella ratkaisulla, jossa yksi kerrallaan lepää. Hetken aikaa pyörittyämme alkoi näkyä huono kunto, pitkät vaihdot ja alle luistellut ympyrät, sillä oikein mistään ei tullu mitään. Kun yritti potkia vauhtia, oli meno niin ponnetonta että hyvä etten mennyt taaksepäin, kun yritin mennä eteenpäin. Tämän lisäksi jäädiskon vaikutus oli hyvin huomattava vaihtoaitiossa sijaitsevissa kumimatoissa, sillä valikoima erikokoisia kivenmurikoita ja hiekanjyviä oli tarjolla jauhamaan luistinten teriä uuteen uskoon pitkin mattoja. Kun kiviä oli väistelty tarpeeksi, lähdimme jäiden jälkeen Vincen, Martinin ja Dmitryn kanssa hieman jauhamaan jargonia Martinin kämpille Leytonissa, ja tästä reissusta sainkin jälleen yhden syyn olla tyytyväinen nykyiseen asuinpaikaamme sekä ympäristön että itse rakennuksen puolesta. Mukavampi puoli tässä pienimuotoisessa tapaamisessa oli se, että sain kysellä ja jutella yliopistoliigasta, sekä muista liigoista ja kysellä millaista on pelata muissa sarjoissa. Tästä selvisi muunmuassa että Cambridge ja Oxford tulevat olemaan mielenkiintoisia porukoita, joiden kanssa tullaan todennäköisesti taistelemaan verissä päin siitä että kuka menee pohjoislohkon parhaita vastaan finaaleihin. Sainpa myös ensikauden roolituksenkin selville, ja alustavien tietojen perusteella tästä pojasta aiotaan leipoa London Dragonsin Checking Linen ykkösjyrä, sillä sekä valmentaja että manageri tuntuivat olevat molemmat melko innoissaan siitä että kerrankin joukkueessa on edes yksi pelaaja, jolle prioriteetti yksi, tai edes kaksi, ei ole yrittää olla maalipörssin kärki vaan kaukalossa mielessä on aivan muu. Tällä tietysti tarkoitetaan omalla tavallaan pientä headhuntingia, ja tähtäimessä on tietenkin vastustajan pelin kannalta tärkeät pelaajat. Haluaisin vain tietää, että ketkä muut fyysisesti supermassiivisesta joukkueestamme muodostavat checking linen loput lenkit. Huolimatta tästä lievästä epävarmuudesta, odotan jo innolla kauden ensimmäistä peliä, ja sitä kun saa toden teolla pistää pleksit heilumaan. Kun olimme saaneet tarpeeksi kauan jauhettua, pääsin kotiin nukkumaan inhimillisesti karkeasti kolmen aikaan aamuyöstä. Ihan ok reeneistäpaluuaika siis. Tästä pienimuotoisen varustehuollon jälkeen painuin melko pikaisesti vällyjen väliin.

Herätyskellon laittaminen oli illalla päässyt hirveässä tohinassa unohtumaan, ja herätys tapahtuikin leppoisasti puolenpäivän paremmalla puolen. Vetäisin vaistomaisesti sängystä noustuani jalkaan salishortsit, mikä oli oikea valinta, sillä ulkona aurinko paistoi täydeltä terältä ja takapihalla oli oikeasti kuuma. Tämä innoitti pesemään lakanoita, sillä kuivuminen tällä kelillä oli melko kovalla prosentilla taattu, ja näin myös tapahtui. Siinä olikin melko pitkälti päivän suuri anti, vaikka tosin iltapäivällä ennen ruokaa kävimme hieman hämmentämässä soppaa kiitettävästi täyteen pakatussa Greenwich Parkissa. Päätimme nimittäin lähteä hieman juoksemaan mäkivetoja hyvän ystävän ja taistelutoverin, Moppi Nurvalan kanssa. Kyllä siinä paikalliset ja myös turistitkin katselivat kun aikanaan hyvä jääkiekkoilija ja vieläkin yrittävä, mutta ei koskaan oikein missään onnistuva jääkiekkoilija repivät reisilihakset pullistellen ja pohjelihakset valtavina sykkien mäkeä ylös kastanjapuiden varjossa. Vaikka välillä eläkeläisryhmät ohittivatkin meidät kun esittelimme nopeuttamme tässä valitussa ylämäessä, pääsimme vaikutukseen sillä parinkymmenen vedon jälkeen alkoi päässä tuntua sopivan kevyeltä ja päätimme suunnata kohti kotia hivelevässä auringonpaisteessa, hikikarpalot valuen rintaa pitkin alas kohti trimmattuja vatsalihaksia ja imeytyen näiden kuuden kummun ylittämisen jälkeen Armanin boksereiden resoriin. En malta millää odottaa sitä hetkeä kun saan tuntea jälleen tuon onton tunteen reisissäni, jonka tämä loistelias harjoitus poikkeuksetta minussa aiheuttaa. Tästä on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa, joka alkaa toimeliaasti vapaapäivällä.


Vielä loppuun teille, jotka ette ole tutustuneet Lontoon maanalaiseen, tai kyseistä värssyä kuulleet, tässä parin paikallisen tapauksen mielipide kyseisestä firmasta, oikein lyyrikoiden kanssa. Itse en vielä ole törmännyt suuriin ongelmiin tai myöhästelyihin mutta... Kahta seuraavaa julkistettua tube-lakkoa odotellessa.

Amateur Transplants - London Underground.



Ontoin reisin ja sheivatuin hiuksin, aurinkoisesta Lontoosta, terveiset ensilumien keskelle. Ja miksei kaikille muillekin.