Lets see what you've got!

Paluun jälkeinen aika on pitänyt sisällään melko voimallisesti opiskelupainoitteista ajanviettoa, sillä päällä on tällä hetkellä koeviikot. Systeemi on perusidealtaan melkein samanlainen kuin vanhoina kunnon lukioaikoina, mutta täällä opiskelijoiden suuresta määrästä johtuen kokeita on jaoteltu kolmen viikon ajanjaksolle. Kertaustunnit pidetään yhdellä viikolla ennen koeviikkoja jonka jälkeen lukuaikaa, tietysti kokeiden määrästä riippuen, on luvassa ainakin meillä reilusti.

Aikataulu on nimittäin seuraava: tämä viikko vapaata, 24. ja 25.1 kokeet ja kuun loppuun vielä 31.1. lätmitään ja huiskitaan viimeiseenkin paperiin erinäinen määrä keinotekoista lyijyä. Ja jos joku ihmetteli miksi sitä kutsutaan keinotekoiseksi lyijyksi, se pitää sisällään puhtaan grafiitin sijasta grafiittia, posliinisavea ja vettä. Tämä siis siksi että tätänykyä puhdas grafiitti, jota alunperin käytettiin, on kovin harvinaista. Ihan vain tiedoksi kaikille. On muuten psykologisesta näkökulmasta mielenkiintoista huomata kuinka kaikki ottavat aiheesta melkoisen stressin. Ei sillä että näihin kokeisiin ei tarvitsisi lukea, mutta tuntuu että ihmiset vain istuvat kotona ja lukevat paniikissa kellon ympäri. Ei ne asiat nyt NIIN vaikeita ole jos on tunnilla tehnyt muutakin kuin täyttänyt sudokua ja pelannut taskubiljardia samaan aikaan. Puhutaan kuitenkin hyvin perusteista, ja jokainen ainakin suomalaisen koulujärjestelmän läpäissyt omaa riittävän älyllisen kapasiteetin omaksumaan näissä vain tunnin mittaisissa kokeissa läpipääsyyn riittävät asiat. Tietysti on mahdollista että ihmiset ottavat stressiä ja ovat opiskelevinaan, että voivat sitten muka-hyvällä omallatunnolla koeviikon jälkeen vetää parin päivän rännin, sillä kuulin jo ennen koeviikon alkamista jonkun keskustelun kuinka sitten voi rentoutua oikein kokonaisvaltaisesti kaljan voimalla. En tiedä mistä nämä pallerot ovat sen yhtäkkiä keksineet, sillä ennen ainakin heille riitti juhlimiseen syyksi se että tänään satoi tai ei satanut vettä. Aika näyttää kuinka kynnet purtuina ihmiset ilmestyvät ensimmäisiin kokeisiin, itse ainakin teen minkä pystyn ottamatta aiheesta tarpeettoman paljon stressiä ja marssin koetilaisuuteen rajattoman itseluottamuksen kanssa. Todennäköisesti vain todetakseni että en tiedä tästäkään aiheesta yhtään mitään.


Seuraavat viikot tulevat siis pitämään sisällään kansio kädessä istumista, suorastaan tajunnanräjäyttävien powerpoint -esitysten selaamista ja tietenkin kiekonpeluuta ja siihen liittyviä oheistoimintoja. Oheistoiminnoilla tarkoitan lähinnä varusteiden ihailua autotalliin luomassani London Hockey Worldissa, mailojen silittelyä ja niille juttelua. Välillä yritän myös käydä koulun salilla ja noudattaa reeniohjelmaa joka on luotu vain korkeimpia tieteellisiä julkaisuja ja asiantuntijoita apuna käyttäen. Ainoa ongelma on, että täällä kaikki yliopistolla liikuskelevat eri alojen asiantuntijat tuntuvat olevan erikoistuneen vääränmuotoisiin pelivälineisiin kuten jalka-, tennis-, tai koriPALLOIHIN. Osalla myös jääkiekkossa melko tärkeänä elementissä oleva vesi on väärässä olomuodossa. Ei kiinteässä olomuodossa niinkuin sen kuuluisi, vaan siinä helpommin nautittavassa versiossa, toisinsanoen ihan vain vaihtopenkillä kulutettavana juoksevana vetenä. Tällä viitataan uintiin ja soutuun, sillä molempien tietäjiä ja tuntijoita tuntuu koulussa liikuskelevan sekä henkilökunnan että opiskelijoiden joukossa.

Lievitän tätä yksinäisen maailman nopeimman joukkuepelin lipunkantajan tuskaa käyttämällä törkeästi hyväkseni kaiken mahdollisen jääajan mitä irti saan revittyä. Tämä tarkoittaa suomalaiseen juniorisysteemiin tottuneelle ja vaihtopenkin sitä peliajalta heikompaa päätä paljon kuluttaneelle alivoimajyrälle niinkin huikeaa tahtia kun kaksi tiukkaa puolentoistatunnin jäävuoroa viikkoon. Tähän tietysti on laskettava pelit päälle. Näistä  niinkutsutuista vakivuoroista toinen kuuluu B-joukkuelle, eli sille johon joutumisella meikäläistäkin tryouttien aikana uhkailtiin. Ei millään pahalla kenellekään, mukavia tyyppejä kaikki tyynni mutta jääkiekkoilussa tasossa on vielä hieman hiomista. Jos A-joukkueeseen valmis pelaaja on 10m2 leikkimökki verrattuna Suomalaiseen ison omakotitalon kokoiseen keskivertopelaajaan ovat nämä velikullat vielä kasa lautoja ja viisi vääntynyttä naulaa. Jotain kertoo tasosta se, itseäni millään tavalla taaskaan jalustalle nostamatta, se että viime torstaina keskialueella kiekon saatuani onnistuin luikertelemaan kolmen miehen keskeltä siniviivan kohdilla kiekon kanssa läpiajoon asti. Tilanne oli siis 1 vs 3, joista yksi tosin olettavasti Meksikosta kotoisin oleva naishenkilö(...) ja Säynäjärven Zdeno Charanakin tunnettu, tällä hetkellä maankuulun Checking Linen oikea laita ja luistelukone tuli mahtavilla käsillään ja viisi vuotta sitten uudella Montreal Nitrolla kärkiveivin avustuksella vahingoittumattomana lihamuurista läpi. Mutta taitotasosta huolimatta tärkeintä on jääaika, ja oma henkilökohtainen, puhtaan epäitsekäs pyrkimykseni on ollut mahdollisesti jakaa tiedonmurusia joita olen pelivuosieni varrella kerännyt hienoilta ihmisiltä. Kärkipäässä tässä listassa komeilevat tietysti Petri "Mooses" Moisio, Lintulahden Veljekset Nolo & Rähjä ja lukemattomat pelikaverit. Nimeltä ketään mainitsematta mainitsen Maso Lehtosen, jonka suojissa oli aina reikiä joihin harjoitella tarkkuusampumista, Janne Kivisen jolta opin periksiantamatonta puolustuspelaamista, Rantalan Serkussarjan joilta on opittu aivan käsittämätön syöttötaito, höntsyranne muikkuverkkoihin ja kaatuminen läpiajossa. Jälkipelien jalon taidon ja tappion nollaamisen kaljan voimalla opetti kukas muu kuin Antti "Injuryssa" Ruotsalainen. Tietysti pitää vielä mainita Bad Boys Team Lehtonen aka. Lehtosen Veljekset, jotka ovat oikeasti serkuksia, joilta opin että pitkä ja laihakin mies voi olla kova taklaamaan ja aina valmis hanskaamaan kenen tahansa kokoon katsomatta. Sillä ei tietysti ole mitään tekemistä lyhyen ja tanakan ruumiinrakenteen omaavan solakkavartaloisen laitatorpedon oman pelin kannalta, mutta hyvä nippelitieto jota jakaa eteenpäin näille hurmaaville pikku mussukoille. Jos onnistun omilla "todella hyvillä" neuvoillani tekemään yhdestäkään näistä mukavista pojista edes vähän paremman ja kovemman jääkiekkoilijan, ei ole jokatorstainen vaellukseni Lontoon tuulisten katujen halki, matkalla Hackneyn kiveäkin kovempia katuja uhmaten ollut vain hukkaanheitettyä aikaa. Ja tästä on kenenkään turha vetää hernettä nenään jos jätin teidät mainitsematta, olette todennäköisesti vain häikäisseet minut taidoillanne ja koska en omista tummennettua Ovechkin -pleksiä kuten Timo "Net" Lintulahti, en ole tätä kyseistä taidonnäytettä nähnyt sillä olen siristellyt silmiäni.


Olen toki lukuhommilta ehtinyt hieman muutakin ja lauantaina päätimme Timo "Queen Maryn Chris Pronger" Rautiaisen kanssa ottaa hieman irtiottoa opiskelijan arjesta ja suunnata joukkueen illanviettoon University of London Unionin tiloihin. Luvassa oli muutama olut ja mukavaa yhdessä oloa kavereiden kanssa. Annan kuvien puhua pelkän mitättömän sanahelinän puolesta:

Ilmeisesti joku heitti hyvän läpän jota Martin ei tajunnu.

Suzanne ja perinteinen jenkkihymy, sekä Lukas slovakiasta.

Ilmeistä päätellen asia on vakava.

Kuvassa on Valko-Venäläinen, Japanilainen, Ranskalainen,
kaksi Tsekkiä ja Meksikolainen. Ainakin.

Timo & Emil

Lukas, paparazzi jumalan armosta.

Kauniit pojat siinä kivasti. Timo, Emil, Philippe, Josh, Axel ja Minä. Tiskillä Martin & Suzanne, yllättäen..

Ruotsalais - Suomalainen kollaboraatio.

Tällä viikolla korkealla tieteellisellä tasolla huippuunsa hiottu harjoitusohjelmani on muovattu kahden vakion mukaan. On koeviikko, joten harjoittelulta on jätettävä aikaa lukemiselle, sillä olenhan ennen kaikkea urheilutieteiden opiskelija, mutta luvassa on muutakin. Lauantaina, 22. päivä tammikuussa kuluvaa Anno Dominia on luvassa Lee Valleyn hornankattilassa titaanien taistelu jonka vertaista ei ole nähty sitten Mike "Iron Mike" Zambidisin ja Chahidin välisen ottelun K-1 WorldMAX 2010 Final 16 -turnauksessa.


Kaksi BUIHA Divisioona 1:n etelälohkon jättiläistä, Oxford Blues ja London Dragons laittavat tappiottoman kautensa linjalle ja aikovat kalistaa sapeleita ensin Lontoossa, ja sen jälkeen Oxfordin kotiluolassa, tässä kautta maailman kuuluisassa yliopistokaupungissa. Oxford on tähän mennessä tuhonnut kaikki vastustajansa varsin kovalla prosentilla ja tilastojen perusteella tyylikkäästi, lukuunottamatta peliä Warwickia vastaan jossa joukkue nuhjasi 5-5 tasapelin. Joukkueessa on myös tilastojen perusteella kovan luokan pistelinkoja, ja kaikesta tästä päätellen odotettavissa on tällä kertaa todellinen raskaansarjan vääntö, eikä pelkästään maalintekoharjoitus Dragonsin hyökkääjille. Kausi tähän mennessä on ollut melkoista kruisailua, sillä vastustajat eivät ole päässeet lähellekään London Dragonsin kansainvälisen kokoonpanon taito- tai mitään muutakaan tasoa. Erityismaininnan ansaitsee tietysti tasainen ylisuorittaja, The Checking Line jossa Eric Sewell, Kell Lynch ja Kalle Uusitalo ovat suorastaan dominoineet, kyykyttäneet ja alistaneet tähänastisia vastustajiaan fyysisen pelin osastolla kaukalossa. Tämän viikon lauantaina, kysymyksistä tulee vastauksia kun nämä kaksi joukkuetta taistelevat etelälohkon kärkipaikasta. Ainoa asia mistä nyt voidaan olla varmoja, on se että tämä blogi tulee kertomaan ottelusta kuvin, videoin ja nokkelin sanakääntein ja tuo teidät muissa maissa vaeltavat ihmisen lapset niin lähelle toimintaa laitojen sisäpuolella, että voitte kokea olleenne itse paikalla Lee Valleyn muuten niin monin tavoin epäkelvossa jäähallissa. Hypeä ottelun ylle on rakennettu missäs muualla kuin koko maailman suosituimmassa kohtauspaikassa, Facebookissa. Allekirjoittanut pisti pystyyn avoimen tapahtuman ja jakoi kutsuja joukkuekavereiden suosiollisella avustuksella ympäri maita ja mantuja. Voimme vain toivoa että mahdollisimman moni niinkutsutusti heilahtaa paikalle ja tulee tarkastamaan parasta yliopistojääkiekkoa mitä tällä yleisellä tasolla niin hassuihin lajeihin haksahtaneella saarivaltiolla on tarjota. Jos siis olet Lontoossa, mutta et ole tapahtumaa vielä bongannut, suosittelen täysin puolueettomasta näkökulmasta suuntaamaan tänä lauantaina, 22. tammikuuta 2011 kohti Leytonia, Lea Bridge Roadia ja Lee Valley Ice Centreä tarkastamaan kuinka sitä kiekkoa oikein mätkitään ympäri kaukaloa, kuinka ne miehet lentävät pitkin pleksejä ja kuinka paljon nailonista tehty verkko oikein voi venyä menemättä rikki.


Nyt kun maksetut mainostekstit on saatu pois alta, alkaa tämä ja kulunut viikko olla käsitelty. Luvassa on siis tiukkaa akateemista työskentelyä, höystettynä erinäisillä fyysisillä aktiviteeteilla, jotka ovat kaikki lajispesifisti tähdätty kohti jääkiekkoa. Kaikista näistä hienoista tapahtumista huolimatta mielessäni siintää jo ensi kuun yhdeksäs päivä jolloin unelmat käyvät toteen ja jolloin monista sylikkäin käydyistä keskusteluista tulee tottakin todenpaa todellisuutta. Suorastaan huikaisevan kaunis tyttöystäväni Sara muuttaa pysyvästi Lontooseen ja asettuu Suomikommuuniin jo tutuksi käyneeseen huoneeseemme. Kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi Noora "Minä tässä" Heikkinen saapuu samaan aikaan lyhyehkölle vierailulle viihdyttämään meitä kaikkia lahjomattomalla Tampereen murteellaan ja todella...ömm...laadukkailla jutuillaan ja hetken aikaa hänen kotinsa on todella mukava vieraspatjamme. Sitä ennen on kuitenkin luvassa raakaa, mutta niin tuttua, työntekoa ja hienoja hetkiä luistimet jalassa.



Tällä hetkellä maineensa mukaisesti aurinkoisesta Lontoosta, missä sitten olettekin. Ja muistakaa katsoa uusin Pasilan jakso Yle Areenasta jos ette ole vielä katsoneet. Kivasti sieltä katsotte sitten.