Tiedän myös että nyt ollaan jo monta tuntia tiistain puolella, mutta en ole löytänyt aikaa tehdä tätä aiemmin. Luvassa onkin tällä viikolla USEITA unettomia öitä kurssitöiden parissa, mutta onneksi on KX, tescon oma todella halpa energiajuoma. Melkein kuin Lidlin vastaava, mutta ei aivan yhtä tiukkaa dynamiittia. Tässä kevytversiossa on kaiken lisäksi vain 8 kaloria per tölkki, ja kun otetaan huomioon kofeiinin aiheuttama aineenvaihdunnan kiihtyminen, näitä juomallahan käytännössä laihtuu! Pienenä vinkkinä Eliakselle, kun seuraavan kerran tarvii painoa pudotella...
Aamu kuitenkin alkoi tyylikkäästi, sillä herättyäni kahden tunnin yöunilta, muistin että Oysterissani (Lontoon matkakortti) ei ole jäljellä aikaa jolla kulkea ympäri ämpäri Isoa Kirkkoa. Nopea vilkaisu nettipankkiin paljasti, että kellon ollessa täällä vasta n.0712 aamulla, ei opintotukikaan ollu tipahtanut vielä tilille. Hyvin nopean joukkueenjohtajan tilannearvion jälkeen päätin lyödä uuden herätyksen kelloon vajaan 4h päähän ja marssia sen jälkeen hyvillä mielin koululle kokematta Biomekaniikan ihmeitä. Kokemus on kertonut, että tämän tietyn luennoitsijan tunnit ovat täysin hyödyttömiä, ja täysin samat asiat voi lukea dioista kotona.
Näin tein, uudelleenheräsin, söin, matkustin, lusin tunnit ja syöksyin kirjastoon muutaman luokkakaverin kanssa murjomaan kasaan kahta kurssityötä joiden deadline on...käsittääkseni vasta vajaan 16 tunnin päästä. Onneksi sain taputeltua ne kasaan noin puolisen tuntia sitten, ja voin keskittyä huomenna vain kosmeettisiin toimenpiteisiin. Ongelmaksi kuitenkin muodostunee toinen aamulla kuulemani uutinen, jonka sisältö oli suurinpiirtein seuraava: kurssityö jonka deadlinen luulin olevan perjantaina, onkin keskiviikkona, ja kyseessä on tottakai paperi jolle olen tehnyt kaikista vähiten yhtään mitään. Yllättävä kahden päivän katoaminen ei ainakaan laskenut stressitasoja, mutta olen myös huomannut että ilman pientä ressiä ei oikein tahdo saada aikaiseksi! Nyt nimittäin erotellaan jyvät akanoista, jääkiekkoilijat marjanpoimijoista ja rivimosurit Haminan käyneistä joka-ikisen-kelin -jyristä. Ehkä niillä keskellä yötä vietetyillä paperintäyttötuokioilla silloin joskus ympäri ämpäri Suomen metsiä on sittenkin ollut joku myöhempään elämään tähtäävä tarkoitus. Ainakin tässä tilanteessa ne kokemukset auttavat: uni on yliarvostettua (paitsi jos on aikaa nukkua) ja kofeiini aliarvostettua!
Tänään oli myös ensimmäinen päivä ikinä kun meikäläistä jouduttiin vartijain voimin häätämään kirjastosta ULOS, sillä pulju lyötiin kiinni 2100, ja suorastaan karmivan kova draivi jonka olimme saaneet päälle katkesi kuin Maso Lehtosen nollapeliputki kauden ensimmäisen pelin kolmannella minutilla. Tästä masentumatta suuntasin kulkuni kotiin, ja olin kotona koulupäivän jäljiltä jo noin 22.10, tai jotain sinnepäin. Ovella minua tervehti Jan joka oli menossa nukkumaan, ja täytyy sanoa että itsekin olisi jossain määrin tehnyt mieli siirtyä vällyjen väliin, mutta itsehän olen oman kuoppani kaivanut. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa kuopan reunaan rappuset, jotta pääsen ulos tästäkin kuopasta.
Raportoin jälleen huomenna kuinka Aineenvaihdunnallisen Ravintotieteen (Metabolic nutrition) kurssityö etenee. Turha odotella päivitystä ennen puoltayötä, todennäköisesti...
Loppuun vielä muutama kuvallinen pläjäys tämän nimenomaisen hetken työpisteestä, sekä pienimuotoisista jouluhommista joita Sara vaati, sai ja on tänne sittemmin viritellyt. Täytyy todellaki todeta, että kyllä se oman kodikkaan säväyksensä luo tähänkin huoneeseen!
| Kyllä, se on itselaukaisimella otettu. |
| Uutta ja vanhaa. Tiedot sekasin molemmissa. |
| Huomaatteko? Ei voi olla kuin terveellistä! |
| Joulunurkka. by: Sara-kissa |
| SHINY DISCO BALLS |
Ei muutakun jatkamme harjoituksia, ja hyvää huomenta vaan kaikille. Suomessa alkaa olla jo töihinheräämisaika. Jos muutaman tunnin nukkuisi ennen huomista koulupäivää.
GO Kalle! Oon ihan messissä 4h yöunien jälkeen.
VastaaPoistaNeljän tunnin LUXUS-unet :D Itellä jäi siihen reiluun tuntiin.
VastaaPoista